Sain Valkeamäen talossa valmiiksi Aliina tyttösen huoneen. Oikeastaan se valmistui jo tässä loppukesällä mutta en vain ole saanut aikaiseksi esitellä sitä.  Huone on melko pikkuinen ullakkohuone eikä montakaan huonekalua mahdu sinne sängyn lisäksi. Aliina on  kuitenkin ikionnellinen omasta huoneesta.

T

Tapetoin seinät oikealla tapetilla ja lattia on tehty samoin kuin muualla talossa. Tein myös uuden sängyn Aliinalle sekä pienen pöydän ikkunan alle. Sänky on tehty ohuesta vaneerista ja valmiista koristepienoista.  Aliina on saanut myös ihan uuden leikkikoiran. Koiran tein huovuttamalla.

Leikkikaluille tein arkun, johon Aliina voi laittaa lelujaan ja kenties myöhemmin muita mieluisia tavaroitaan.

Aliisan lempiväri on punainen joten huoneessa on paljon punertavia sävyjä.  Pienen punaisen kaapin sain Kirsiltä viime vuonna joulukalenterista. Vaihdoin myös sänkypeiton sillä punertavia sävyjä löytyy siitäkin. Peiton olen joskus virkannut aiemmin. Roosat nukenvaunut olen saanut Karitalta edellisen vuoden joulukalenterista samoin kuin soittopelin ja helmitaulun lattialla. Punertavan maton ostin kesällä Kilkkilässä käydessäni. Sängyllä on vielä Kaijalta swapista saatu, juuri tänne sopiva virkattu tyyny.

Ikkunan yläpuolelle laitoin Tuulalta kerhoswapista joskus saadut pienet kissataulut, jotka Aliina ehdottomasti tahtoi saada seinälleen.