Hei pitkästä aikaa. Syksy on päässyt livahtamaan jo melko pitkälle monenlaisen kiireen ja tapahtumien varjolla. En silti ole unohtanut nukkishommeleita. Aina kun on ollut vain hetkikin vapaata aikaa niin olen yrittänyt värkätä jos jonkinlaista. Viime aikoina lähinnä iltaisin olen punonut erilaisia koreja ja nyt viimeksi tein tälläisen korituolin. Mallin tuoliin löysin joltakin ulkolaiselta blogisivulta. Punontalanka on luonnonvalkeaa pellavaa, jota ostin kahta eri väriä, luonnonvalkoista ja "pellavanväristä" Kuopion kalaryssäyksestä.  Materiaali on  minusta miellyttävää punoa ja juuri sopivan vahvuista.

Pikkuruisen tuolinpäällisen  ompelin kukikkaasta kankaasta .