Viime lauantaina kokoontui Kuopion seudun nukkiskerhomme roskien merkeissä. Meitä oli paikalla kuusi innokasta. Jokainen oli kerännyt enemmän tai vähemmän "roskia" ja kuinka hyvin lajiteltuina. Teimme myös roskien vaihtoa eli kukin sai ottaa toiselta mitä halusi roskista. Taisikin olla monelle melko antoisa vaihto, sillä itse ainakin tein löytöjä. Kotiin lähtiessä oli monella meistä enemmän roskia kuin kerhoon tullessa.  Melko hankalaa oli keksiä noin äkkia mitä tuomistamme "roskista" voi saada aikaan. Saimme kuitenkin jotain tehtyä itse kukin. Tässä kuva n. kolmen tunnin aherruksesta. Ennen kaikkea saimme taas vaihdettua hienoja ideoita ja ajatuksia toisiltamme mikä onkin usein parasta antia kerhotapaamisissa.

Itse tein tällaisia tavaroita; napista, helmistä ja rautalangasta saippuan pumppupullo, kiiltävästä korkista ja napista kattila kansineen, foliopaperista ja rautalangasta rikka/hiililapio. Hiilisangon teko pienestä muovipullosta ja rautalangasta jäi hieman kesken koska maali ei meinannut kuivua kerhossa. Sain sen sitten valmiiksi kotona. 

Kerhoswappiin olin tehnyt balsasta pienen arkun, jonka sai Tiina. 

Minä sain puolestani Tuulan paketin, joka oli kääritty kauniiseen kankaaseen. Paketista löytyi upeita kaakelitauluja.

Esittelen tässä myös viimeisimmän kirpparilöytöni.

Tästä voisi tuunata kukkakärryn lisäksi vaikka jonkun muun torille sopivan myyntikärryn. Saa nähdä mitä siitä sitten tulee.