Nyt joululomalla ollessani on ollut aikaa katsella nukketaloani vähän tarkemmin. En ole ollut oikein tyytyväinen aiemmin tekemääni kylpyhuoneeseen joten päätin remontoida siitä makuuhuoneen. Osa seinien tapeteista sai lähteä ja tilalle laitoin uutta tapettia. Tosin melko paljon saman sävyisen kuin ennen. Myös huoneen lattia täytyi tehdä uudelleen. Tein sen entiseen tapaan balsasta mutta maalasin kertaalleen mahonkipetsillä. Muut talon lattiat olen aiemmin vahannut antiikkivahalla, sävy pähkinä. Ehkä suurimman sysäyksen remonttiin antoi kuitenkin tekemäni rautasänky, jota väänsin pari päivää sormet hellinä. Sängyssä olikin tekemistä. Käytin melko paksua rautalankaa runkona ja sehän ei taipunut helpolla muotoonsa. Ompelin sänkyyn myös paksun patjan, sänkypeitteen tein vanhasta pitsistä ja tyynyn nenäliinasta. Sängystä tuli melko suurikokoinen mutta niin kuvittelin vanhojen rautasänkyjen olevankin.

2202715.jpg

Lattialla on Kirsiltä joulukalenterista saamani matto. Seinällä olevan peilin olen tehnyt jo aiemmin. Verhoja en uusinut sillä ne sopivat mielestäni myös makuuhuoneeseen.

2202724.jpg

Sain idean tehdä huoneeseen ikoni nurkkauksen kun löysin tavaroistani kirpparilta löytämäni pienen emalikorun. Kullanvärisestä ohuesta rautalangasta ja korunosasta tein ikonin eteen lampukan.

2202749.jpg

Koska huone on melko pieni tarvittava säilytystila mm. hajuvesille ja rasvapurkeille on kätevää laittaa hyllyyn seinälle. Tämän pienen hyllyn olen tehnyt jo aiemmin samoin kuin purkit ja pullot.

2202761.jpg

Aiemmin tekemäni puolipyöreä pöytäkin löysi paikkansa sängyn vierestä.