Valkeamäessä vietetään jo jouluaattoiltaa. Lillukan perhe on nauttinut jouluaterian ja siirtynyt joulukahveille yläkerran saliin. Vieraana on myös Fanny-mummi. Lapset Aliina ja Toivo odottavat  kärsimättömästi illan päätapahtumaa, joulupakettien avaamista. Joulupukki oli jättänyt lahjapaketteja tällä kertaa saliin kuusen alle, mikä hieman kummastutti lapsia sillä aina ennen joulupukki oli tuonut lahjat suuressa säkissä ja jakanut ne heille. Oliko joulupukilla ollut niin kiire tänä jouluna kun ei ehtinyt jäädä edes vilkuttamaan? Aliina oli harjoitellut pienen joululaulunkin joulupukille esitettäväksi. Fanni-mummi lohdutteli Aliinaa ja pyysi tyttöä esittämään laulun heille kaikille siinä joulukahvia nautittaessa. Sitten päästäisiin avamaan paketteja. Lapset olivat riemuissaan.

2168880.jpg 

Kylläpä kahvi ja äiti Ulriikan leipomat leivonnaiset maistuivat herkullisilta. Perheen Lätty-koira nuuskii jo kuusen alla paketteja. Ehkäpä sillekin olisi jotain paketissa.

2168910.jpg

Näiden kuvien myötä toivotan blogissani vieraileville oikein Rauhallista ja Hyvää Joulua sekä Onnekasta Uutta Vuotta 2009.