Eilen lauantaina kokoontui nukkiskerhomme kahdeksan jäsentä askartelemaan valaisimia. Oli todella mukavaa päästä mukaan pitkästä aikaa sillä pari kerhokokoontumista on jäänyt itseltä väliin muutamien yhteensattumien takia. Tosin tälläkään kerralla en voinut jäädä aivan loppuun saakka joten kohdaltani valaisinten teko jäi yhteen ainoaan kynttiläjalkaan. Syksy on ollut melko kiireistä aikaa ja joulukalenterin teko on vielä saanut aikaan  píentä ylimääräistä vipinää, varsinkin viikonloppuihin. Koska poistuin paikalta kesken illan en saanut otettua kuin keskeneräisiä ja hajanaisia valokuvia. Tuulan  ja Liisan blogeista kannattaa käydä katsomassa päivän tuotoksia. Tässä kuitenkin minun tekemäni kynttilänjalka.

2067584.jpg

Jalkaosa on taivuteltu paksuhkosta rautalangasta johon istutin koristehelmen. Mansettina on kukanmuotoinen paljetti. Kynttilän tein cernitmassasta. Kotiin tultuani minua jäi hieman harmittamaan se kun en ennättänyt enkä oikein keksinyt tehdä kerhossa enempää. Niinpä sunnuntaiaamuna sain idean  tehdä kynttiläkruunun. Kuvaaminen olikin sitten toinen juttu. Piti ottaa kuva ikkunaa vasten, että jotain edes näkyisi.

2067619.jpg

Materiaalina käytin edelleen jäykkää rautalankaa jonka taivuttelin styroksin päällä muottiin ja kiinnitin yhteen ohuella rautalangalla. Kynttilöiden alusina on askarteluniittejä ja lasihelmiä. Kynttilät ovat cernitmassaa. Kerhoswapissa sain Nallun paketin, josta paljastui ihanan söpöt tossut.

2067640.jpg

Minun swappipakettini ( kylpyhuonetarvikkeita) sai Kaija. Sain mukaani kerhosta myös joulukalenteripaketit, jotka teki minulle Kirsi. Maltan tuskin odottaa joulukuun eka päivää, että pääsen avamaan ensimmäisen paketin, jännittävää...