Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
[ ]
17.06.2007 - 11:18

Eilen lauantaina toteutui vihdoin kauan odotettu ostosreissumme Forssaan, jossa vierailimme Nukkekoti ja Lelu -kaupassa sekä saimme vierailla Maria ja Esa Malmstömin kodissa ihailemassa todella upeaa nukkekoti Väinölää, joka läheltä omin silmin nähtynä näytti vieläkin upeammalta kuin olin kuvissa aikaisemmin nähnyt. Tuulan blogissa lisää kuvia ja juttua retkestä. Meitä oli neljä innokasta nukkekotikerholaista.  Katsomista olisi varmasti riittänyt pitempäänkin mutta aikataulussa pysyäksemme oli jatkettava matkaa. Muutama ostos tuli toki tehtyä ennen Forssasta lähtöä ja pitihän minun tuliaisiakin ostaa kun kerran lelukaupassa oltiin. Miehelleni ostin Harley Davidson -merkkisen vm. 1958 olevan  moottoripyörän. Tietysti minikokoa. Onhan hän unelmoinut moottoripyöristä koko ikänsä. Sain hankittua itselleni myös kauan haaveilemani hellan, sellaisen painavan metallisen. Forssassa on myös todella hyvä kangaskauppa. Ennätimme pistäytyä sielläkin. Alla ostamani kangaspalat sekä kudontakehys, jonka käyttöä täytyy alkaa opetella.

 

Nukkekodin keittiö kohenee tuon hellan ansiosta melkoisesti ja emäntä Alma on ikionnellinen.

Tämä hellyttävä pesupöytä kannuineen löytää varmasti paikkansa. Ostin myös varastoon wc-pytyn ja lavuaarin. Niitä kun on mielestäni hiukan hankala tehdä itse. Forssasta muutti mukanamme myös vanharouva Fanny. Hänelle on mielessäni jo suunnitteilla oma talo täällä Savossa. Hän kun halusi muuttaa vielä eläkepäivillään tänne Savoon, juurilleen ja synnyinseudulleen.

Toinen reissumme kohteista oli nukkekodit kesälomalla -näyttely Villa Mathildassa Hankasalmella.Vaikka lähdimme reissuun jo ennen kukonlaulua aamulla niin väsymystä ei tuntenut kukaan (ei ainakaan tunnustanut) matkaseura oli niin mielenkiintoista samoin kuin yhteiset jutut, että lähes tuhannen kilometrin matkataival päivän aikana kului kuin siivillä. Villa Mathildan emäntä otti meidät vielä illalla ystävällisesti vastaan vaikka tulimme myöhään perille. Toinen toistaan ihanimpia nukkekoteja ja roomboxeja ovat nukkekoti-ihmiset väsänneet näyttelyyn, joka kestää elokuulle saakka. Katsottavaa on todella paljon ja vielä viehättävässä ympäristössä. Vaikka tulikin yliannos nukkekotijuttuja yhdelle päivälle niin kylläpä uni maistoi kun pääsin kotiin. Toivottavasti myös matkakavereille. Kiitos heille matkaseurasta.

Nukkekodit Villa Mathildassa.

Laura kirjoitti 17.06.2007 - 12:55
Hienoja tavaroita olet kyllä löytänyt. Sopivat varmasti mukavasti nukkekotiisi.
Tiina kirjoitti 17.06.2007 - 13:58
Kiitos myös sinulle matkaseurasta! Kyllä oli kiva reissu. Minä en huomannutkaan tuotan Fannyn lähtöä. Mitekäs se niin salaa pääsi mukaan? :-)
Ja kyllä oli väsy olo illalla. Jaksoin nippanappa käydä saunassa. Mies tuli kympin jälkeen töistä ja löysi minut sohvalta nukkumasta. :-)
Tuula kirjoitti 17.06.2007 - 15:46
Kiitos mukavasta reisusta!
Liisa kirjoitti 17.06.2007 - 18:35
Minäkin kiitän mukavasta matkaseurasta! Ja kuten Tiina sanoi, me muut emme huomanneet, että autossa olikin "salamatkustaja", Fanny-rouva. Mutta tällaiset salamatkustajat ovat tervetulleita.
Hanna  kirjoitti 17.06.2007 - 19:37
Kivoja kuvia, tosi hienoja löytöjä sinulla. Meillä Aava tuli kipeäksi ja siinä onkin viikonloppu mennyt, mutta nyt jo vähän parempana on neiti. Voi että, Fannylle on varmaan kiva alkaa laittaa paikkaa.
Maria kirjoitti 17.06.2007 - 21:24
Kiitos vierailijoille!! Oli tosi kiva kun kävitte :)
Hanna k. kirjoitti 19.06.2007 - 14:54
Hienoja ostosia olet kyllä tehnyt! Pidän erityisesti tuosta hellasta. Minäkin omistan tuollaisen nuken.
Mymmeli kirjoitti 23.06.2007 - 13:05
Aivan ihania tavaroita ja huoneita....aloittelevana voi vain unelmoida!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code