Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
[ ]
26.02.2012 - 09:38
Helmikuun nukkiskerhossa luonani oli koolla kuusi innokasta kerhoilijaa. Aiheena meillä oli tällä kertaa kodintekstiilit. Itse kukin teki jotain kodin sisustukseen liittyviä tekstiilejä. Itse aloitin tehdä tilkkutäkkiä. Valmiiksi en sitä saanut kerhossa mutta työstän sen tässä pikkuhiljaa loppuun. Emäntänä sain aivan ihania emännänlahjoja. Kristiinalta kaunista pikkukuvioista kangasta ja ihanat saviruukut.

Liisalta sain erikoisen keraamisia laattoja kuvaavan magneetin, josta voisi tehdä pienen lavuaarin takaseinän. Tiinalta sain isoäidinneiliöillä  taitavasti virkatun liinan.

Nallulla ja Tuulalla on kevät jo niin vahvasti  mielessä, että molemmat toivat sitä minullekin, nimittäin Nallulta sain minikoossa multasäkin ja ruukkukukan ja Tuulalta samoin lisää multaa, isommassa säkissä sekä viherkasvin. Ihania kaikki. Tavarat löysivät jo paikkansa papparaisen puutarhassa.

Kolme tuntia hurahti tosi nopeasti askartelun, jutustelun ja kahvittelun merkeissä. Oli taas kerran antoisaa ja mukavaa tavata. Tässä tuotoksiamme, tosin kaikilla vielä hieman keskeneräisiä.

Aloin tehdä tillkutäkkiä en vielä tiedä mihin se tulee mutta ompahan sitten valmiina jos tarvitsen.

Meillä oli tietysti perinteinen kerhoswap johon kaikki osallistuivat.  Nyt minäkin muistin kuvata tekemäni swappilahjan jonka sai Kristiina. Tein mosaiikkipaloista  ja muutamasta tikusta tarjottimen sekä pikkuruisia pulloja.

Minä taas sain Nallun paketin; säkin mustaa multaa ja kasvilavan "jotain". Tänä keväänä ei pitäisi tulla ainakaan mullasta pulaa. Ihana swappilahja!

Kiitos vielä kaikille ihanista lahjoista. Oli mukavaa yhdessäoloa.
Nallu kirjoitti 26.02.2012 - 18:12
Kiitos itsellesi maukkaista tarjoiluista ja kivasta seurasta!
... vaihda tuohon kasvilavaan oikea kasvin nimi kunhan noista taimista saa selvän mitä ne ovat ;)
Liisa kirjoitti 27.02.2012 - 07:10
Kiitos sinulle taas kerran, että saimme tulla kotiinne kerhoilemaan. Olipa meillä mukavaa!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code