Kun väkräsin tässä taannoin kenkiä niin mielessä pyöri tietysti suutari, joka niitä kenkiä tekisi suutarinvertaassa. Halusin suutarini olevan hieman nuorempi kuin tähän asti tekemäni nuket. Tosin suutarimestari ei voi olla mikään pojankloppi sillä täytyyhän suutariksi oppiakseen olla jo melkoisesti näyttöä ja kokemusta.  Pään teossa käytin valmista muottia ja pää on tehty nukke-fimosta, samoin kuin kädet ja jalat. Hiukset tein puretusta villalangasta. Suutarini on saanut mestarin tittelin Pietarissa, jossa kaksisataa suutaria ympäri maailmaa oli töissä. Tuossa kenkätehtaassa tehtiin kenkiä silloiseen tsaarin hoviin. Nyt suutarini, joka on nimeltää Adam Nyselius on palannut kotiseudulleen harjoittamaan suutarin ammattia.

1231177.jpg

1231178.jpg

Kuvat suutarista eivät ole otettu verstaassa sillä valon kanssa on edelleen ongelmia. En voinut olla kokeilematta myös saappaiden tekoa. Niinpä tässä päivänä muutamana aina kun aika on vain antanut periksi niin olen työstänyt nahkasaapikkaita vai ovatko nämä pieksut. Tällaiset niistä nyt tuli.

1231184.jpg

1231190.jpg